Tämä blogi saa alkunsa minuun syvästi vaikuttaneista
kohtaamisista työssäni Tukinaisen kriisityöntekijänä. Kirjoitan niistä
yleisellä tasolla. Nuori aikuinen nainen on toipumassa seksuaaliväkivallan
kokemuksesta, joka on tapahtunut aikuisuudessa. Häpeä, syyllisyys ja monet
kehossa elävät traumaoireet alkavat hellittää vähitellen, kun tapahtunutta
yhdessä todistetaan empaattisesti ja tunnetasolla kohdaten. On tavallista, että
seksuaaliväkivallan trauman vaikutukset ovat pitkäkestoisia. Asiakas on saattanut
käydä pitkiäkin terapioita ilman, että tätä syvästi herkimpiä alueita itsessä
rikkovaa, syvästi kärsimystä ja monia oireita aiheuttavaa
seksuaaliväkivaltatraumaa olisi terapiassa kohdattu.
Luottamuksen syvetessä alkaa hahmottua elämää myös
teinivuosilta. Asiakas saattaa alkaa kertoa huonosta seksistä tai hähmäisistä
teinivuosista tai hukassa olosta, päihdekokeiluista ja kätyilloista.
Tilanteista, joissa teini-ikäisen tytön seuraan on hakeutunut huomattavasti
vanhempia miehiä, jotka ovat ”tehneet asioita” tytölle. Kun kuuntelen asiakasta,
minussa herää tunne, että vastaanotolle asiakkaan tuonut aikuisiällä tapahtunut
seksuaalirikos ei ole ollut ainoa. Sanon ääneen kysymyksen: olitko itse mukana
teini-iän seksuaalisissa tilanteissa aktiivisena toimijana? Mitä asiakas nyt
ajattelee, oliko kyse seksistä vai jostain muusta – seksuaaliväkivallasta?
Millainen olo noista tilanteista jäi kehoon? Keho ei valehtele, se kertoo
suoraan, jos uskallamme pysähtyä kehollisen kokemuksen ääreen. Haparoivista
seksikokemuksista ei jää samalla lailla likainen ja häväisty olo kuin
seksuaaliväkivallasta, vaikka seksuaalisiin kokeiluihin voi normaalisitikin
liittyä kaikenlaisia tunteita, häpeääkin.
Seksuaaliväkivallasta jää häväisty ja likainen olo. Teon
aiheuttamat oireet herkästi sisäistyvät nuoreen ja vaikuttavat hänessä kaikkeen
kehityksessä; ei pelkästään seksuaalisuuteen, vaan kaikkeen muuhunkin:
minäkuvaan, käsitykseen itsestä, omanarvontuntoon, toimintaan.
Seksuaaliväkivallan trauman kokenut nuori voi reagoida hyvin monella tavalla.
Tavallinen seuraus seksuaaliväkivallasta on, että nuori saattaa vetäytyä
kontakteista ja pelätä tutustua toisiin romanttisessa mielessä,
seksuaalisuudesta on tullut hänelle vaarallista. Yhtä tavallista on, että nuori
saattaa toistaa traumaansa yliseksuaalisella käyttäytymisellä. Arvottomaksi ja
likaiseksi koettu keho on altis uusille traumakokemuksille. Häpeä ja syyllisyys
voi juuttua syvälle itseen vuosiksi, vuosikymmeniksi. Kokemuksellisesti ihminen
osaa tunnistaa millainen seksuaalinen aktiivisuus on aitoa seksin iloa ja
milloin kyse on trauman toistamispakosta. Seksuaaliväkivallan tunnistaminen
seksuaaliväkivallaksi alkaa vähitellen vapauttamaan itseen tarttuneesta
syyllisyydestä ja häpeästä. Vastuu teoista alkaa hahmottua ja kokemuksellisesti
siirtyä seksuaaliväkivallan tekijöille.
Aikuisuudessa nuoruutta koskeva kysymys, oliko kyse seksistä
vai seksuaaliväkivallasta saa usein aikaan hitaan todentumisen ja itsen
rinnalle asettumisen: nuoruuden kokemusten joukosta osa on ollut kokemuksia,
jotka ovat olleet seksuaaliväkivaltaa, eivätkä suostumuksellista seksiä. Nämä
kokemukset jäävät monesti meiltä ammattilaisiltakin huomaamatta. Nuori ei
kykene useinkaan tunnistamaan kokemuksiaan seksuaaliväkivallaksi. Hän on siinä
aikuisten havainnoimisen ja kuulolla olon varassa.
Nykyään päiväkoti-ikäisille annetaan turvataitokasvatusta ja esimerkiksi kerrotaan
”uikkarisäännöistä” ja oikeudesta omaan kehoon, mikä voi vahvistaa lasten ja
nuorten ymmärrystä seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta. Paljon lapset ja
nuoret altistuvat myös vääränlaiseen ja vahingolliseen tietoon ja seksuaaliseen
materiaaliin, joka hämärtää ymmärrystä terveistä rajoista. Tietoa ja
turvallista saatavilla ja rinnalla olemista seksuaalisuuden kasvun kysymyksissä
lapsi ja nuori tarvitsee kasvunsa kaikissa eri vaiheissa. Aikuisten tehtävänä
on ottaa seksuaalisuuteen liittyviä asioita uudelleen puheeksi esipuberteetissa
olevien ja nuoruusikäisten kanssa ja kannustettava nuoria kysymään, jos jokin
mietityttää. Seksuaalikasvatuksen tulisi liikkua nuoren suojaamiseksi monilla
tasoilla: keskittyen konkreettisiin kysymyksiin ja syvempiin arvoihin,
asenteisiin ja turvallisen tilan teemoihin. Nuoruusikäisten parissa olevien
aikuisten on tärkeää olla herkällä korvalla kuulolla, jos jokin nuoren
käytöksessä muuttuu. Mielenterveydenpulmia osaamme nuorissa tunnistaa ja
uskallamme kysyä ahdistaako, onko mieliala maassa. Mielenterveyspulmien alla
olevista haitallisista kokemuksista emme useinkaan osaa kysyä tai tunnistaa
niitä pahan olon taustalla. Tarvitsemme sensitiivistä, sopivalla tavalla suoraa,
piilevien vääristyneiden uskomusten läpi menevää ja niitä oikovaa
seksuaalikasvatusta. Nuoret tarvitsevat aikuisten apua saadakseen kasvaa
seksuaalisesti turvassa ja löytääkseen apua, kun rajoja on rikottu.
Taina Repo, psykologi, kriisityöntekijä,
Raiskauskriisikeskus Tukinainen