Kirjallisuutta seksuaalisen väkivallan kokemuksesta selviytymisestä
Susanna Hast, 2022. Ruumis/huoneet. Helsinki: Kustantamo SS.
” Olen kaksitoista, pian kolmetoista. Olen lapsen ja naisen välitilassa, tulossa hirvittäväksi. Menee vain hetki ennen kuin minusta tulee pelkkää ruumista.”
”Traumaattinen muisti on erityinen. Muistin kokonaisuus ja vajaavaisuus on sille tyypillistä. Muisti on varastoituna kehoon.”
Susanna Hastin omakohtaista lapsuuden aikaista seksuaaliväkivaltakokemusta kuvaava kirja Ruumis/huoneet on syväluotaava analyysi seksuaalirikoksen uhrin traumasta, trauman olemuksesta, uhrin ruumiista kulttuurista kontekstia vasten ja uhrin identiteetistä, traumaperäisestä stressistä sekä dissosiaatiosta.
Kirja avaa kehon muistia ja mielen muistamattomuutta sekä niiden välistä ristiriitaa seksuaalisen väkivallan kokemuksessa Se on kirja kielen kyvyttömyydestä ottaa haltuun seksuaalisen väkivallan kokemusta. Hast haastaa kuitenkin lukijan mukaan lukuisilla metaforeillaan, joka avaa uusia näkökulmia aiheeseen.
Laiho, Tiina, 2020. Toivuin onnelliseksi. Lapsuuden haavoittavista kokemuksista tasapainoisuuteen. Helsinki: Basam Books.
Tiina Laihon kirja on omaelämäkerrallinen selviytymistarina isäpuolen seksuaalisesti hyväksikäyttämästä lapsesta. Kirja kuvaa lapsena koetun seksuaaliväkivallan seurauksia uhrille. Lapsena koettu seksuaalinen väkivalta vaikuttaa seksuaalirikoksen uhrin koko elämään ja kehitykseen.
”Minulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin alistua. Koko kehoni sammuu, kuoletan itseni. Olen täysin apaattinen. Mikään ei tunnu miltään. Vajoan toiseen maailmaan. Olen siinä, mutta en olemassa. Olen kuin elävä kuollut.”
”Katson itseäni ulkopuolisena. Näen pienen tytön, jonka tummat, pitkät hiukset valuvat olkapäille. Hän seisoo paikallaan ja katsoo alas miehen käsiä, jotka hyvin rauhallisesti ja hitaasti avaavat hänen housujensa henkseleitä. En tiedä, koska äiti tuli kotiin.”
Dissosiaatiohäiriöt kehittyvät monesti kasvuympäristössä, jossa lapsi joutuu pitkäaikaisen seksuaalisen hyväksikäytön, väkivallan tai laiminlyönnin uhriksi. Trauman ja dissosiatiivisten oireiden luonteeseen kuuluvat katkonaisuus ja kokemusten yhdistymättömyys omaan elämäntarinaan (Suokas-Cunliffe ja Van der Hart 2006, 122: (16).2001-7)
Kirjan kuvaamalla lapsella on kuitenkin paratiisi. Kaikki tärkeät ihmiset olivat Suomessa, jossa lapsi koki olevansa turvassa, jossa hän sai huolenpitoa ja hoivaa. Ruotsissa kotona häntä odotti helvetti.
Seksuaalinen väkivalta lasta kohtaan tulee lopulta ilmi ja tekijä tunnustaa syyllisyytensä saaden tuomion. Lapsi sen sijaan joutuu tutkimuksiin, sosiaalityöntekijän kuulusteltavaksi ja kokee syyllisyyttä sekä häpeää kokemuksestaan, koska mieltää sen joksikin pahaksi.
Teini-iän kapivaiheen myötä tyttö muuttuu rääväsuuksi ja uhmaavaksi. Sisimmässään hän toivoo ympäristön näkevän hänet hätääntyneenä, loukattuna ja haavoitettuna pikkutyttönä. Tilannetta ei myöskään paranna äiti, joka kohdistaa tyttäreensä henkistä väkivaltaa. Tyttö kokee itsensä hyljätyksi ja yksinäiseksi. Kuvioon tulevat mukaan päihteet ja itsemurhayritys. Nuori aikuinen saa kuitenkin elämänsä hallintaansa, mutta löytää itsensä toisesta ääripäästä – hän suorittaa elämäänsä. Paha olo on kuitenkin alituinen
seuralainen. Vuosikymmenten jälkeen hän löytää apua lapsena koetun seksuaalisen väkivallan käsittelyyn ja toipuminen voi alkaa.
Koskaan ei ole liian myöhäistä käsitellä tapahtunutta ❤️❤️.
”Toivon, että tarinani antaa toivoa myös muille saman kokeneille ja kannustaa jatkamaan eteenpäin. Toivon myös, että tarinani tuo muille hyväksikäytetyille viestin siitä, että heidänkin tarinansa kestetään kuulla ja nähdä. Ettei mikään tapahtunut ole niin kauheaa, ettei siitä voisi kertoa ja sitä kautta vapautua häpeän verkosta. Näinkin vaikeista kokemuksista voi toipua hyvää elämään.”
Lähteet
Suokas-Cunliffe, A. ja Van der Hart, O. Dissosiaatiohäiriö - varhaisen, jatkuvan traumatisoitumisen pitkäaikaisseuraamus. Duodecim 2006;122(16):2001-7. https://www.duodecimlehti.fi/duo95941
Maijan tarina. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana, 2012. Toim. Hurtig, J. ja Leppänen, M. Helsinki: Kirjapaja.
”Minulla ei ollut mitään rajoja, ei käsitystä ihmisoikeuksistani tai -arvostani, ei omanarvontuntoa tai minuutta. Ajattelin, että vika oli aina minussa.”
Maijan tarina kertoo seksuaalista väkivaltaa kokeneen lapsen tarinan lestadiolaisyhteisössä. Maija kokee ensi kertaa seksuaalista väkivaltaa, kun hänen siskonsa poikaystävä raiskaa hänet. Seksuaalinen väkivalta seuraa häntä vuosikausia, tekijät vain vaihtuvat. Milloin tekijänä on siskon poikaystävä, poikaystävän veli, milloin heidän kaverinsa tai joku muu samasta yhteisöstä. Maija yrittää aluksi kertoa seksuaalisen väkivallan kokemuksestaan siskolleen ja serkulleen, mutta muun yhteisön suhtautumisen tavoin he pitävät kertomusta outona ja vaikenevat. Maija eristetään yhteisön sisällä. Hän oireilee muun muassa pakenemalla pahaa oloaan alkoholin juomiseen. Hän perustaa perheen, menee naimisiin ja saa lapsia sekä unohtaa tapahtuneet. Kahdeksan vuoden jälkeen traumamuistot nousevat pintaan ja hän ottaa tekijöihin yhteyttä. Yksi tekijöistä pyytää anteeksi, mutta toiset vähättelevät tapahtuneita. Maijan läheisten asenne ja puheet traumatisoivat hänet uudelleen. Siskot syyttävät Maijaa tapahtuneista. Läheisten tukiverkko ja luottamus heidän tukeensa romuttuivat. Maija kärsi uudelleen traumatisoitumisesta. Vuosien varrella hän saa kuitenkin terapiasta apua tilanteeseensa.
Yhteisössä ei tunnettu seksuaalista väkivaltaa, vaan koettiin, että jos tapahtuma on annettu anteeksi, siitä ei saisi enää puhua. Yhteisössä kiellettiin myös poliisille puhuminen, koska yhteisön maine kärsisi siitä. Maija kohtasi hengellistä ja henkistä väkivaltaa yhteisön taholta. Maijan tarina on koskettava kertomus uhrista, josta kasvaa selviytyjä.
”Elämäni kivut herättivät minussa sellaisia unelmia, joita tuskin muuten olisi syntynyt. Pienin askelin olen matkannut kohti parempaa.”
Kirjan lopussa on myös eri asiantuntijoiden artikkeleita aiheesta.
Koivukoski, Tara. 2021. Pyhä pipari. Toipumiskirja rikotuille naisille. Espoo: Mistake Media Oy.
Itsekin seksuaalista väkivaltaa kohdanneen Tara Koivukosken kirjassa monet seksuaalirikosten uhrit saavat äänensä kuuluviin. Kirjassa kuvataan lähinnä lähisuhdeväkivaltaa, joka ilmenee fyysisenä väkivaltana, seksuaalisena väkivaltana ja toisinaan taloudellisena väkivaltana. Huomattavaa on, että väkivalta jatkuu niin kauan kuin uhri on suhteessa. Tämä ilmiö on nähtävissä myös Raiskauskriisikeskus Tukinaisen tilastoissa – seksuaaliväkivalta lähisuhteessa on valitettavan usein jatkuvaa. Seksuaalirikosten uhrien kertomusten lomassa kirjassa on myös faktaa muun muassa seksuaalisen väkivallan vaikutuksesta uhrin koko elämään (muun muassa psyykkiset vaikutukset, fyysiset vaikutukset, sosiaaliset vaikutukset ja itsetuhoisuus). Uhrien kertomukset herättävät lukijan tunteet ja myös myötätunnon. Toisaalta myös toivo selviytymisestä näyttäytyy kirjassa voimakkaana.
”Hoitoon hakeutuminen on suuri askel kohti paranemista. Siihen askelmaan verrattuna kuun valloittaminen voi tuntua lastenleikiltä. Mutta omalla kohdallani se kannatti. En olisi tässä ilman asiantuntevaa traumaterapeuttia, joka antoi avaimia mielen ja menneisyyden lukkoihin.”
”Sinussa on voimaa enemmän kuin uskotkaan. Mutta myös sydämessäsi on väkivallan jäljiltä henkinen avohaava, joka kaipaa hoitoa. Uskalla siis hakea ja pyytää apua.”
”Toipumisprosessissa keskeistä on sen ymmärtäminen, että väkivallan kokemuksen ei tarvitse määritellä sinua tai tulevaisuuttasi. Sinä et ole se räsynukke, jota saa jatkossakin viskoa miten tahtoo. Olet elävä, tuntevat olento. Ja sinulla on oikeus asettaa rajat.”
Koivukoski, Tara. 2020. Rikottu enkeli. Nainen bikereiden maailmassa. Helsinki: Tammi.
”…Lapsuuden kodissa olin saanut selkääni, köniini ja avioliitossa turpaani. Paja oli minulle kuin koti, jossa kukaan ei löynyt tai haukkunut. Se oli tiivis yhteisö ilman turhaa vihaa.”
Taran tarina on tarina lähisuhdeväkivallasta – henkisestä-, fyysisestä- ja seksuaalisesta väkivallasta. Tara on kaltoinkohdeltu lapsi, alistunut ja kokee, että rakkaus tulee ansaita. Sukulaismies käyttää seksuaalisesti hyväksi Taraa ja hän ajautuu myöhemmin yhä uudelleen suhteisiin, joissa on lähisuhdeväkivaltaa. Hetken hän kokee olevansa nahkatukkien ja myöhemmin bikereiden suojeluksessa, mutta bikereihin mahtuu myös niitä, jotka käyttävät naisia mielivaltaisesti hyväkseen. Useiden raiskauksien jälkeen hän lopettaa bikerien pajalla käynnin ja löytää uuden suhteen, mutta uudessa suhteessa esiintyy myös lähisuhdeväkivaltaa. Vähitellen Tara kuitenkin löytää turvan uudelleen bikereista ja toipuu kokemastaan.
”Voima selvitä oli minussa. Se oli piilossa niiden kaikkien lyöntien ja ilkeiden sanojen alla. Läheisten tuki auttoi löytämään sen taas.”
Nord Wahldén. 1999. Liian lyhyt hame. Suom. Nora Schuurman. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava.
”Hän on ollut liian provosoiva, liian naisellinen, siksi se tapahtui.”
”Mulla oli minihame ja korkeat korot, ja mä olin humalassa! Ymmärrätkö sä, mitä se tarkoittaa Cilla? Se tarkoittaa, että mä saan syyttää itseäni, Myran sanoo.”
Myran on päässyt lukion ensimmäiseltä luokalta ystävänsä Cillan kanssa. He juhlivat yhdessä luokkatoveriensa kanssa. Cilla haluaa lähteä jossakin vaiheessa kotiinsa ja Myran jää kahden pojan kanssa. Myran ja pojat juovat alkoholia sekä käyttävät amfetamiinia, kun se tapahtuu – molemmat pojat raiskaavat hänet. Myran kokee häpeää ja syyllisyyttä tapahtuneesta, koska hänellä oli minihame ja hän oli humalassa. Lisäksi hän joutuu luokkatoveriensa taholta leimatuksi ja ahdistelluksi, koska nämä ovat kuulleet tapahtuneesta. Cilla ja Cillan äiti kuulevat tapahtuneesta. He ovat Myranin tukena, kun tämä käy kuulusteluissa ja lääketieteellisissä tutkimuksissa. Viranomaiset kohtelevat häntä sensitiivisesti niin poliisissa kuin terveydenhuollossakin. Kirjassa kuvataan häpeää ja ahdistusta, jota seksuaalirikoksen uhriksi joutunut kohtaa. Myran toipuminen käynnistyy vähitellen, kun hän saa apua psykologilta, asianajajaltaan ja ystäviltään.
Riitta Raijas, Riitta Silver ja Kristiina Valkama. 2003. Seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö. Selviytymiskertomuksia. Toim. Martta Kaukonen. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Kirja kertoo seksuaalirikosten uhrien tarinoita kokemuksesta toipumisen näkökulmasta - uhreista tulee selviytyjiä. Kirja kertoo seksuaalirikosten uhrien seksuaalisen väkivallan kokemuksista laajasti – seksuaalisesta ahdistelusta, raiskausyrityksestä, raiskauksesta ja insestistä.
Raiskauskriisikeskus Tukinaisen mukaan monet seksuaalirikosten uhrit joutuvat hakemaan apua yksin, koska lähipiiri ei aina usko uhria ja hänen kertomustaan. Monet uhrit myös kokevat ammatillisen avun välttämättömäksi toipumisprosessin kannalta. Lisäksi ammatillinen apu saattaa olla ainoa tukea antava voima uhrien elämässä. Läheiset eivät aina halua ottaa puheeksi tapahtunut, eivät osaa kohdata seksuaalirikoksen uhria.
”Olen omin voimin tervehtynyt, paljonkin, mutta olen vieläkin liian kiinni tässä asiassa. Tiedän, että tarvitsen apua päästäkseni tästä kokonaan irti.”
”Ammattitaitoisen avun turvien olen työstänyt mm. pelkotilojani ja päässyt taas elämään kiinni.”
”Terapian ansiosta tunnen olevani hyvällä alulla tällä rankalla eheytymisen tiellä.”
Toipumisprosessia kuvataan useissa uhrien kertomuksissa lopulta voimaannuttavana kokemuksena.
”Elän omaa elämääni ja tunnen, että naisen sieluni on saavuttamassa rauhan ja tasapainon. Kaiken paranemisen on lähdettävä syvältä sisimmästä, omasta halusta parantua.”
Osa seksuaalirikosten uhreista kohtasi myös epäsoveliasta käytöstä ammattiauttajien taholta. Nykyisin monilla ammattiauttajilla ja viranomaisilla on jo kuitenkin valmiuksia kohdata seksuaalirikosten uhri sensitiivisesti.
”Psykologini antoi minulle myös joitakin huonoja neuvoja. Hän sanoi jo suhteemme alkumetreillä: ”Sinun pitää ymmärtää isääsi. Hän oli varmaan hyvin yksinäinen, vanhempiesi seksielämä oli puutteellista!”
Kirjan keskeisin anti löytyy kuitenkin seksuaalirikosten uhrien selviytymisestä. Kaikilla on mahdollisuus toipua kokemuksestaan.
”Selviytymiseni on tarkoittanut monia asioita. Olen rennompi ja olen lopettanut turhan jännittämisen ja pelkäämisen. Itseluottamukseni on kasvanut, ja olen oppinut pitämään omia rajojani.”
Huom! Kirja sisältää myös asiantuntija-artikkeleita aiheesta. Niiden sisällöt ovat osin vanhentuneet.
Jaatinen, H. 2010. En saa katsoa aurinkoon. Helsinki: Gummerus Kustannus Oy.
Kirjassa kuvataan nuoren pojan elämää ja tutustumista seksuaalisuuteen. Kirja sijoittuu 1970-luvulle Savon sydänmaille ja kuvaa agraarikulttuuria. Lennu joutuu sepän työkaverin, Heino Lukusen seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Lapsen kyky hahmottaa tapahtunutta tulee kirjassa esille dissosiaatiokuvauksessa: ”Lennu nousee yhä ylemmäs. Hän ei kuule enää ääniä. Lennu lentää, hyvin kaukana. Hän on tavoittamattomissa”.
Seksuaalinen väkivalta on yhteisössä tabu, kuten Lennu melkein mykälle siskolleen Kultakatriinalle mainitsee: ”Myö ollaan kaikki niinku sinä. Sinä se et puhu, vaikka sinä tiijät.” Kirjassa vihjataan, että Lukunen on käyttänyt myös Lennun serkkua Oskaria hyväkseen. Oskari ei hyväksy Lukusen tekoa, eikä Lennunkaan tarvitse. Hän kokee tapahtuneesta syyllisyyttä ja häpeää eikä halua kertoa asiasta kenellekään. Naapuri Eskelisen veli yrittää saada Lennun kanssaan saunaan epäilyttävässä mielessä, kun Lennu kertoo tästä äidilleen ja siskolleen nämä kuittaavat asian nauramalla.
Lennu päättää lopulta kirjoittaa nimettömän kirjeen Lukuselle, jossa uhkailee tätä ja vaatii Lukusta muuttamaan. Lukunen kuitenkin tietää, että kirje on Lennun kirjoittama. Lennu pääsee pakenemaan Lukuselta suolle, Lukunen jumittuu lopulta suonsilmään ja Lennun isoäiti saapuu paikalle. Loppu jää lukija arvailun varaan.
Kirja kuvaa 70-luvun seksuaaliväkivaltaan liittyvää asennoitumista. Tuolloin seksuaaliväkivalta oli vielä tabu, josta ei juurikaan puhuttu.
Vahvaksi rikotut.2020. Toim. Leinonen, A-M. ja Koutaniemi, M. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala.
Vahvaksi rikotut kirja kertoo seksuaalirikosten uhrien kokemuksista. Yhteistä näille kokemuksille on, että koetusta seksuaaliväkivallasta voi toipua. Suurin osa uhreista on kokenut seksuaaliväkivaltaa ja -hyväksikäyttöä alaikäisenä. Tämä käy ilmi myös Raiskauskriisikeskus Tukinaisen tilastoista, kolmas osa Raiskauskriisikeskukseen yhteyttä ottaneista on kohdannut seksuaaliväkivaltaa lapsena. Edellä mainittu altistaa myös myöhemmille seksuaaliväkivallan kokemuksille. Kun seksuaalisen itsemääräämisoikeuden rajat on rikottu varhain, itsemääräämisoikeus ei ole itsestäänselvyys. Osa kirjaan haastatelluista ovat myöhemmin ajautuneet väkivaltaisiin parisuhteisiin:
”Minut hakattiin mustelmille, vaikka perheessä oli pieni vauva. En kuitenkaan lähtenyt pois, vaan jäin. Olin liian lukossa…Nyt ymmärrän toistaneeni suhteissani samaa kaavaa. En rakastanut itseäni, joten annoin muiden kohdella minua, miten halusivat.”
Kirjasta, kuten myös Raiskauskriisikeskus Tukinaisen tilastoista, käy ilmi, että suurin osa tekijöistä ovat uhreille tuttuja, jopa 93 %. Tekijöitä voivat olla mm. puolisot tai perheenjäsenet.
Seksuaalirikosten uhrit kokevat miltei aina häpeää ja syyllisyyttä, vaikka syy ei ole heidän. Seksuaaliväkivalta haavoittaa monella tavalla ja vaikuttaa itsetuntoon.
”Raiskaus on musertanut itsetuntoni. En rakastanut itseäni, joten en myöskään tiennyt, mikä olisi itselleni parasta.”
Kirja osoittaa, että seksuaaliväkivallan kokemuksesta voi toipua, vaikka kokemuksen jälkeen ei heti siltä tuntuisikaan.
”Nyt ajattelen, ettei minun tarvitse enää kerjätä, olla velassa kenellekään. Olen syytön kaikkeen, mitä minulle on tapahtunut. Ankkuroidun siihen mitä nyt olen. Hyvyyteni ei ole perheen varassa tai riippuvainen muista.”
Siipi maasta. Puheenvuoroja seksuaalista väkivaltaa kokeneilta. 2014. Toim. Siniset siivet ry. Helsinki: Books on Demand.
Seksuaalirikosten uhrit kertovat Siipi maasta kirjassa kokemuksistaan. Pääosa kirjan kokemuksista liittyy insestiin tai lapsena koettuun seksuaaliseen väkivaltaan.
"Tälläkin hetkellä hyvinvointiyhteiskunnassamme on monia, joille nämä kokemukset ovat arkipäivää. Häpeän ja pelon tunteiden ympäröimänä he toivovat jonkun huomaavan ja
auttavan heitä".
Häpeä, pelko, lamaannus ja postraumaattiset oireet ovat seksuaalirikosten uhreille valitettavan usein osa joka päiväistä elämää. Seksuaalirikosten uhrit voivat vaieta
tapahtuneesta tai he voivat kertoa asiasta jollekin läheiselle. Monet läheiset kokevat seksuaalisesta väkivallasta puhumisen hämmentäväksi ja haastavaksi. Tämän vuoksi
tarvitaan tietoa seksuaalisen väkivallan vaikutuksesta uhriin. Lisäksi oleellisen tärkeää uhrille on tieto siitä, ettei hän ole yksin ja ainoa, jolle seksuaalista väkivaltaa on tapahtunut.
"Tietoa tarvitaan kuitenkin enemmän, jotta ihmiset ymmärtäisivät ja osaisivat tukea seksuaaliväkivallan uhriksi joutunutta."
Kirjassa tulee esille, että lapsena koettu seksuaaliväkivalta vaikuttaa monin tavoin uhriin.
"Välillä koen lohduttomuuden, surun ja luopumisen tunteita. Olen lohduton puolustuskyvyttömän ja haavoittuvaisen pienen tytön puolesta, jota kohdeltiin niin väärin.
Olen surullinen, kun en voi kirkkain silmin sanoa, että minulla oli pelkästään onnellinen lapsuus. "
Usein lapsena koetun seksuaaliväkivallan kokemusta käsitellään vasta paljon myöhemmin aikuisena. Lapsella ei ole kykyä käsitellä tapahtunutta, minkä vuoksi kokemuksen käsitteleminen siirtyy myöhemmäksi.
"Kaikki elämässäni on nyt turvallisesti ja hyvin. Miksi sitten menneisyys ahdistaa? Se hengittää niskassani - muistuttaen olemassaolostaan. Ei jätä vaihtoehtoa.
Se täytyy kohdata. Minun on yritettävä ymmärtää painolastini vaikutuksia elämässäni voidakseni todella vapautua siitä. Nyt minulla on siihen voimaan."
Kokemuksen käsittely ei ole uhreille helppoa, vaan paikoin raastavaa ja tuskallista. Kokemuksen kohtaaminen on kuitenkin tie toipumiseen.Toipumiseen liittyy myös sen asian
ymmärtäminen, ettei ole ansainnut eikä valinnut joutua seksuaaliväkivallan uhriksi.
"Vaikka olen itse julman kohtelun uhri, olen myös selviytyjä. En anna pahan voittaa! Minä en aio lannistua vaan elän elämääni eteenpäin hyviä, korjaavia kokemuksia keräten."
Monet uhreista ovat hakeutuneet ammattiavun piiriin. Uhrin näkökulmasta oleellisinta on tila, jossa ihmisille annetaan mahdollisuus olla oma itsensä ja arvokas kaikesta
huolimatta.
Malarek, V. 2005. Natashat. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava
"Se lihava hikinen mies on pääsemässä huippuun ja alkaa mumista: "Oi Natasha! Natasha!" Aluksi tuntui oudolta, kun minua kutsuttiin väärällä nimellä, mutta sitten aloin pitää sitä pakotienä. Kun olin yksin omissa ajatuksissani ja unelmissani, olin Marika, joka oli vapautunut siitä vankilasta. Mutta kun olin miehen kanssa, minusta tuli toinen nainen, Natashaksi kutsuttu prostituoitu, joka oli sisäisesti kylmä ja kuollut. Natasha oli painajaiseni. Marika oli pelastukseni. En sanonut yhdelläkään näistä miehistä oikeaa nimeäni."
Natasha - seksibisneksen uhrit kertoo nimensä mukaisesti ja kaunistelematta seksikaupan uhreista. Ihmiskauppa on maailman kolmanneksi merkittävin rahan ansaitsemiskeino laittoman ase- ja huumekaupan jälkeen. Vuoden 2003 laitonta naiskauppaa käsittelevän raportin mukaan yksikään maa ei ole suojassa salakaupalta. Tuolloin ihmiskaupan uhreja oli noin 800 000 - 900 000.
Usein uhreille uskotellaan, että he saavat toisenlaisia töitä, esimerkiksi lastenhoitajina. Todellisuudessa heidät pakotetaan palvelemaan päivästä toiseen kaikkialla maailmassa 10-30 miestä yössä. Mikäli seksikaupan uhrit eivät suostu yhteistyöhön, heidät hakataan ja suljetaan pimeisiin kellareihin ruuatta. Vain harva heistä pääsee pakenemaan.
Seksikauppiaat eivät näe seksikaupan uhreja naisina, vaan pelkkinä objekteina. Asiakaskuntaan kuuluvat kaikki sosiaalisesta asemasta ja uskonnosta riippumatta. Myöskään
viranomaiset eivät kohtele näitä naisia rikoksen uhrejna vaan pitävät heitä pelkästään laittomina maahanmuuttajina. Ihmiskaupan uhreihin suhtaudutaan välinpitämättömästi,
osaltaan siksi, että myös poliisit ja rauhanturvaajat käyttävät hyväkseen uhreja. Edellä mainittu ongelma yritetään lakaista maton alle.
Monet seksityöntekijät joutuvat kohtaamaan pakottamista ja hyväksikäyttöä. Tehokkain tapa ratkaista tätä on vahvistaa lainsäädäntöä ja panna se täytäntöön. Lisäksi viranomaisten ja järjestöjen on tehtävä yhteistyötä varmistaakseen, että uhreille tarjotaan suojelua ja tukea.
Malarek, V. 2005. Natashat. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava
Lapsilta kielletty kirja kertoo kahdesta perheestä ja heidän lapsistaan. Kirjan päällimmäisenä aiheena on seksuaalisuus ja seksuaalinen väkivalta sekä hyväksikäyttö. Kirja on ajankohtainen siksi, että siinä käsitellään myös internetissä tapahtuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä.
Juristi Paavo ja kansanedustaja Tommi päätyvät kostean illan lopuksi viestittelemään internetissä alaikäisille tytöille Esille ja Nannalle sekä maanittelemaan heitä riisuutumaan
kameran edessä. Nannan äiti tekee asiasta rikosilmoituksen, samalla alkaa paljastua myös muita luurankoja - Tommi on ostanut mahdollisesti seksuaalisia palveluja alaikäiseltä.
Paavon ja Tommin keskiluokkainen perhe-elämä rakoilee, kun vaimot toisensa jälkeen jättävät eroanomuksensa. Lopulta käy ilmi, että Tommin avustuja Iikka, joka on aiemmin kiristänyt tyttöjä salakuvaamillaan kuvilla, raiskaa Nannan.
Nuoria tyttöjä hyväksikäyttäviä miehiä kalvaa syyllisyys, vaikka he yrittävät vierittää syyn tyttöjen niskoille. Tämä käy ilmi esim. Tommin ajatuksista: "Tommi yritti karkottaa00
ajatuksen tytön iästä, mutta se jäyti entistä enemmän...Jumalauta hän ei ollut mikään pedofiili! Minkäs sille mahtoi, että entistä nuoremmat typykät tarjosivat itseään. Kai heilläkin
joku vastuu oli, vaikka sattuivatkin olemaan alaikäisiä." Tommin avustaja Iikka puolestaan toteaa, että tytöt haistavat rahan ja tehtailevat siksi rikosilmoituksia.Tytöt puolestaan eivät ymmärrä joutuneensa seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi. Raiskauksen uhriksi joutunut Nanna puolestaan syyllistää itseään: "Miksi mä menen sen luo, miks mä olin niin tyhmä!
Tää on mun syytä!" Kirja kuvaa myös sitä, kuinka vastuu on aina tekijällä. Tämä olisi jokaisen syytä muistaa.