Maallikkona olen pohtinut ja ihmetellyt, mitä seksuaalirikosasioissa oikeudenkäynneissä pahimmillaan asianosaisten kohdalla voi tapahtua. Esitutkinnan osalta syytetyn kohdalla pätee ns. vähimmän haitan periaate. Sen mukaan esitutkinnassa kenenkään oikeuksiin ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä esitutkinnan tarkoituksen saavuttamiseksi. Esitutkintatoimenpiteellä ei saa aiheuttaa kenellekään tarpeettomasti vahinkoa tai haittaa. Poliiseja koulutetaan sensitiiviseen kohtaamiseen rikoksesta syytettyjen kohtaamisessa ja esitutkinnassa pyritään välttämään tahatonta nöyryyttämistä.
Seksuaalirikosoikeudenkäynnissä rikoksen uhrin osalta olen pohtinut, miten hänen oikeutensa toteutuu? Onko siitä säädelty jotakin laissa? Blogissa otan vapauden ihmetellä ääneen tätä asiaa. Kriisityöntekijän näkökulmasta olen joissakin tilanteissa järkyttynyt siitä, miten vastapuolen asianajaja on saattanut kysymyksillään ja kommenteillaan nöyryyttää asianomistajaa. On ollut tilanteita, jotka minusta kuulostavat siltä, että vastapuolen avustajan sanat voisivat jopa täyttää seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistöä. Ja tämä voi tapahtua oikeuslaitoksessa oikeusviranomaisten edessä ilman, että kukaan on puuttunut siihen. On mahdollista, että tuomari vapauttaa asianomistajan sanoen, ettei hänen tarvitse vastata kysymykseen mitään. Sanat ovat kuitenkin jo sanottu ja ne ovat nöyryyttäneet, loukanneet ja rikkoneet seksuaaliväkivallan uhrin loukkaamattomuutta.
Useimmissa tapauksissa oikeusjärjestelmä tekee työnsä hyvin. Minusta yksikin tällainen seksuaalirikoksen uhrin/asianomistajan tietoinen nöyryyttäminen ja halventaminen, taikka seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaus on asia, johon pitäisi puuttua ja tutkia mitä tilanteessa tapahtui. Oikeusprosessi on lukuisissa tutkimuksissa todettu traumaattisesti kuormittavaksi jo sinänsä. Tällaista uhrin uudelleentraumatisoimista ei oikeusvaltiossa tulisi sallia.
Taina Repo, psykologi, kriisityöntekijä, Raiskauskriisikeskus Tukinainen